sunnuntai 10. elokuuta 2014

Last days


Sunnuntai huomenet!

Tämän viikon olen käyttänyt Saksasta otettujen kuvien parissa, mutta kamera on silti kulkenut tiiviisti mukanani arjen pyörteissä. Viikko on ollut hyvin työntäyteinen, mutta kuvia taaksepäin selatessa huomaa taas ehtineensä tehdä vaikka ja mitä. Ajattelin lisätä jälleen pienen viikkokatsauksen kuluneista päivistä kuvien muodossa.

010

Maanantaina ystäväni Tiipe ehdotti, että menisimme viettämään töidemme jälkeen päivää heidän mökillensä. Mökille hurautti autolla alle tunnissa, joten innostuin ideasta välittömästi!

 Mökillä viettelimme aikaa juoruten kesän kuumimmat kuulumiset, syöden herkullista grilli- ja kesäruokaa, uiden (ensimmäinen järvi-uintini Suomessa!) ja ottaen aurinkoa. Maanantaille osuikin oikein kunnon helteet, joten ajoituksemme oli täydellinen.

007

015

028

005

030

036

Ei, Tiipe ei ole koira. Mutta Emma vaan on niin sairaan suloinen, että tuli kuvailtua sitä joka väliin. :D

049

050

053

Vietimme päivää mökillä iltahämärään asti, kunnes oli aika pakata kamat kasaan ja lähteä huristelemaan kotia kohti. Minulla oli seuraavana aamuna jälleen kuudelta töitä, joten emme voineet jäädä pitemmäksi aikaa.

Yhtenä iltana kokoonnuimme pienellä tyttöporukalla ystäväni Donan luokse iltaa istumaan. Ilta kului leppoisasti terassilla herkutellen ja rupatellen kaikesta tärkeästä, kuten miehistä. Saatiinpa tikkakilpailukin pystyyn ja häviöhän sieltä taas tuli. Ei taida olla sittenkään mun laji.

058

076

086

140

Viikonloppua kohden käytiin Jaakon kanssa noutamassa astianpesukone! Vihdoinkin! Tämä tulee meidän taloudessa enemmän kuin tarpeeseen, sillä kumpikaan meistä ei ole osoittautunut keittiön hengettäreksi, joka tiskaisi astiavuoret ja pyyhkisi tasot kiiltäviksi.

002

Hups.

Pesukoneen noudettuamme kävimme Jaakon kanssa pyörähtämässä Tuusulassa järjestetyssä Taiteiden Yössä. Meillä on ollut tapana käydä siellä vuosi toisensa jälkeen kävelemässä katu läpi, jossa ihmiset soittavat ja laulavat ja myyvät kaikkea pienissä kojuissa. Tapahtuma huipentuu pääkonserttiin, johon asti emme ole vielä kertaakaan päässeet. Tiskin jättimäiset letut hillolla ja kermavaahdolla, livemusiikki ja metrilakut riittivät oikein hyvin luomaan loistavan tunnelman.

224

Melkein onnistuin viettämään koko päivän kampaus päässäni, mutta jossakin vaiheessa ahdistus otti vallan ja oli pakko avata nuttura liehumaan villinä ja vapaana.

287

Jaakko lähti liikenteeseen uusissa luottosukissaan, jotka ovatkin vilahtaneet asukokonaisuuksissa lähiaikoina harva se päivä. :D

Samalla kuvailimme läheisellä pellolla kauniin auringonlaskun valossa, jota ei sitten saatukaan ikuistettua yhtä kauniina linssin läpi, mutta tunnelma oli ihanan kesäinen, romanttinen ja raikas.

299

306 

343


327    322

279 

323

 330

 334 

333 

336

352 Ihastuttavaa sunnuntaita ihmiset. <3

25 kommenttia:

  1. Noi viimeiset kuvat on niin kauniita!! Ja ennen kaikkea kaunista niissä olet sinä ♥

    VastaaPoista
  2. Mitä mieltä oot freddy pantseistä? =) Voisitko itse käyttää sellasia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin, jos ne eivät olisi niin kalliita. :D

      Poista
  3. Mistä tuo upea kaulakoru on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ginatricot alennusmyynneistä. :) huimat 2 euroa maksoi! :D

      Poista
  4. Ihania nuo viimeiset kuvat tuolta pellolta! :) yllättävän paljon sitä ehtii töiden ohella tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Joo näköjään! :) Nyt mulla alkoi vielä lomaviikko ja tuntuu, että vapaata aikaa tulee olemaan ehkä liikaakin, kun kaikki muut tutut ovat töissä koko viikon. :D

      Poista
  5. voitko tehdä sellasen ruokapäiväkirja tyyppisen postauksen tyyliin että kerrot myös vähän paljonko mitäkin syöt :)! vaikka yhestä päivästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voisinpa hyvinkin. Tulevalla viikolla onkin paljon vapaa-aikaa, joten voisi joku päivä toteuttaa tällaisen. :)

      Poista
    2. jes kiva!!! :) en malta odottaa

      Poista
  6. Mun on pitkään pitänyt jo kommentoida,että susta saa kyllä täällä sun omassa blogissa ihan erilaisen kuvan kuin mitä oon joskus saanut lueskellessani Annin blogia - kun näkee vain kuvat susta eikä mitään muuta. En tiedä miten muotoilisin tän, mutta kyllähän sun ulkonäöstä varmasti monen ensimmäinen ajatus on, että olet vaan pinnallinen blondi ihanan tukkasi ja kauniiden kasvojesi kanssa, mutta kun noihin kuviin lisätään nuo sun tekstit niin tulee ihan eri käsitys :D
    Esim. musta on melkein mukavaa huomata, että sulla on postauksissa välillä kirjoitus- ja yhdyssanavirheitä, että et oo niin pilkunviilaaja ja tiptop aina, vaikka kuvista niin voisi luulla ;D

    Ja sekin että oon ajatellut sut ja Annin tosi samanlaisiksi, mutta sä vaikutat rennommalta ja heittäytyvämmältä =)

    Mut ei mittään, keep up the good work!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pelkät kuvat voivat kyllä hämätä pahastikin, kun tosiaan vääntelee vain poseilmeitä kehiin ja huulet mutrulle! :D Todella usein törmännyt näihin "pinnallinen blondi" - ennakkoluuloihin ja monelle onkin tutustuttaessa melkoinen shokki, kun olenkin vähän semmoinen resupetteri ja aika vastakohta tapaus. Musta on toisaalta ihan hauskaa yllättää kaikki epäilijät. :D Oon ollut aina se meidän perheen hömelö hoopoilija, eikä olla Annin kanssa luonteiltamme oikeastaan lainkaan samanlaisia muuten kuin iloisen ja positiivisen meininkimme puolesta. :D

      Poista
  7. Ihana tuo kaulakoru. :) Ja tuo koira on niiiin söpö!!! Tiedätkö rotua?

    Ootko muuten tulossa weekendiin ens vkl? Jos oot niin mihin meinasitte mennä jatkobileisiin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emma on niiiin sulo! Australianpaimenkoira, todella vilkas tapaus. :D Weekendejä odotellaan jo innolla täällä, tulossa siis! Me ei menty viime vuonna minnekkään jatkoille, sillä oltiin niin poikki koko päivän riehumisen jälkeen. Saa nähdä, miten tänä vuonna toimitaan. Sen näkee sitten ja toivotaan nyt ettei sada... vaikka niin vähän säätiedotukset lupailee. :(

      Poista
    2. Ehkä tuun moikkaamaan jos nään sut siellä! Ja jos uskollan... ;D Toivottavasti tosiaan ei sada, mä oon nyt ekaa kertaa tulossa weekendiin. :)

      Poista
    3. No tottakai uskallat! ;D Nähdään siellä! :)

      Poista
  8. En kestä noit teijän kyykky-kuvia :DD hönöt<3

    VastaaPoista
  9. IHANA POSTAUS :D<3 oot ihan sairaan hauska hahaha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi jee ihanaa jos tykkäsit! Ja hahah välillä pitää vähän hoopoilla. :'D

      Poista